Hae
Egypt Meets Nordic

Uusi koiranpentu – ensimmäisen kuukauden fiiliksiä

Alkuvuoden suru sai uuden käänteen

Meidän rakas Ringo koira menetyi heti alkuvuodesta. Siitä kirjoitinkin aikaisemmin, voit lukea sen TÄÄLTÄ. Kuolema tuli niin yllättäen, että ajatus uudesta koirasta tuntui kovin vieraalta. Kuitenkin elämä ilman koiraa tuntui oudolta ja tyhjältä. Surua helpottaakseni selailin paljon kasvattajien sivuja. Lasten kanssa puhuimme usein, miltä uusi koiranpentu voisi näyttää ja tuntua.

Facebookissa ja Instagramissa keskuteluissa kuitenkin monet toivat esiin sen, kuinka uusi koira helpottaa surua ja sen käsittelyä. Eihän uusi koira koskaan edellistä korvaa, mutta hän on sitten uusi perheenjäsen. Kennelliiton mukaan koronapandemia lisäsi koiranpentujen kysyntää, koiria rekisteröitiin Kennelliittoon 8% enemmän vuonna 2020, kuin vuonna 2019. Olin varautunut pitkään koiranpennun odotukseen. Jotkut tähdet olivat selkeästi puolellamme ja toiveemme uudesta perheenjäsenestä toteutui jo tammikuussa. Tervetuloa Yoda (Unihiekan Stuart Little) meidän perheeseen.

uusi koiranpentu

uusi koiranPentu tuli kotiin

Yoda oli ennätetty jo varata toiseen perheeseen. He kuitenkin peruivat varauksen ja teimme päätöksen noin viikkoa ennen pienen noutamista kotiin. Mikä onni, meidän uusi koiranpentu! Samoihin aikoihin noudimme myös edesmenneen koiran tuhkat eläinsairaalasta. Todella ristiriitaista, kuitenkin vain elämää.

Ja voi kuinka pieni voi koiranpentu luovutushetkellä olla. Yoda oli ”jo” 10vk ikäinen. Sai todellakin olla varovainen, ettei päälle astu. Kotiutuminen meni oikein hyvin. Pennulla oli ruokahalua ja pissat hän osasi tehdä alustalle. Iltaisin oli toki itkuja, mutta hellyimme sitten ottamaan kainaloon yöksi. Siinähän ne omat yöunet sitten huononi kertaheitolla. Hän toki nukkui oikein nätisti, mutta itse havahduin useaan kertaan yön aikana, kuin säikähtäen etten ole toista litistänyt. No kaikki hyvin sillä saralla, nyt hän nukkuu nätisti omassa pedissään pentuaitauksessa.

Kaikki tämä pentuaika on meille ihan uutta ja ihmeellistä, sillä edellinen chihu tuli meille aikuisena. Yoda ei ole vielä tuhoja tehnyt, onhan hänen hampaatkin vielä onnettoman pienet. Hänen lempipuuhaa on viedä leluja ja vaikka mitä tavaroita/vaatteita omaan petiinsä. Ei haittaa onko asia pieni vai iso, petiin niitä silti raahataan. Siellä hän sitten onnellisena nukkuu kaiken keskellä.

Tottelevaisuus, leikit ja hoito

Yoda on myös alkanut oppimaan sanan ei tarkoitusta. Paljon sitä ei ole tarvinnut käyttää, mutta välillä hän innostuu kovin ja näykkii esim. housun lahkeita. Tällöin napakka EI saa hänet yleensä pysähtymään. Amelien perässä on mukava juosta, keittiöön ja eteiseen, keittiöön ja eteiseen. Lelun noutamiseen hän ei kyllästy koskaan. Helposti menee puoli tuntia, kun ilolla juoksee lelun noutamaan. Ihana että leikkii, Ringo ei innostunut noutamishommista koskaan.

Kynsien leikkuut ja hampaiden pesut ollaan saatu suhteellisen hyvin hoidettua. Kyllähän sitä omaa tahtoa näissäkin toimenpiteissä on alkanut pikkuhiljaa tulemaan, mutta toistaiseksi sujuu. Olen kyllä miettinyt, olisiko sellainen kynsiviila laite helpompi käyttää. Täytyy perehtyä siihen vähän enemmän.

Ainut murhe on sisäsiistiksi opettelu. Ulkona ollut niin kova pakkanen, ettei siellä ole voinut odotella kovin pitkiä aikoja, tuleeko tarpeet vai ei. On käytetty aina unien, leikkien ja ruokailun jälkeen, mutta silti välillä tuntuu että hän oikein vaivihkaa nopeasti suhauttaa pissat, etten ennätä napata ulos. Mutta en stressaa tästä. Olen lukenut kuinka muillakin talvipennuilla on ollut haastavaa, mutta oppivat sitten kuitenkin tekemään tarpeet ulos. Ja nyt onkin kivasti hieman lämpimämpää säätä luvassa. Viikonloppuna käydään harjoittelemassa ulkona kävelyä.

Koirakaverit ja sosiaalisuus

Kun uusi koiranpentu tulee kotiin, on sen sosiaalistaminen tärkeää. Olemme pitäneet Yodaa välillä mukana ihmisten ilmoilla, kerran mukana lasten kerhossakin. Koirakaverit on hänen mielestä ihan best! Meillä on käynyt kylässä siskoni chihuahua, joka ei kyllä pennusta oikein välittänyt. Yoda pääsi myös viime viikonloppuna leikkimään itseään paljon isomman koiran kanssa. Hauskaa on katsoa miten koirat tulevat toimeen keskenään.

Yoda on pienestä saakka ollut harkitsevainen ja rauhallisempi tapaus, kuin siskonsa. Samassa pentueessa heitä oli vain kaksi. Kokoero heillä oli syntyessä melkoinen, mutta hyvin meidän pötkökin on kasvanut. Mielenkiintoista nähdä millaisiin mittasuhteisiin Yoda aikuisena tulee.

Minua kiinnostaisi kokeilla Yodan kanssa tokoa tai jotain muuta harrastusta. Voi olla että aikaa en tähän löydä, mutta voihan sitä kokeilla. Alisa on myös joskus puhunut agilitysta, ehkä sitä kokeillaan. Näihin en ole vielä kovin syvälle päässyt perehtymään, esim. miten niitä voisi täällä meilläpäin harrastaa. Kuopion chihuahua Facebook ryhmästä löysin tiedon, että koiramiittejä ainakin järjestetään.

Rakastettu on oikea nimesi

Kuinka rakkaaksi uusi koiranpentu voikaan tulla, niin lyhyessä ajassa. Tuntuu nyt kovin kaukaiselta, se aika, kun meidän Ringo koira oli vielä täällä. Silti Yodaa tulee välillä sanottua Ringoksi. Se vain ihan itsekseen lipsahtaa suusta. Muistijälki, minkä Ringon epilepsia kohtaukset minulle jätti, voisi kyllä häipyä pois. Jos Yoda on jaloissani ja alkaa rapsuttamaan itseä, lyö itselle heti tajuntaan epilepsiakohtaus. Ringo oli yleensä aina minun jaloissa ja kohtaukset tuli aina yöllä. Tästä haluaisin päästä jotenkin yli. Viimeisin oli niin rankka kokemus, etten sitä haluaisi enää muistella. Sen ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin varmasti vielä pitkään.

Yoda on meidän kaikkien koira. Kuinka hän iloitsee meistä ihan jokaisesta, kun tullaan kotiin tai aamulla herätään. Kiitollinen saa olla, että olemme saaneet juuri hänet.

SEURAA MEITÄ

Instagram: @egyptmeetsnordic ja @yodatinydog

Facebookissa: EgyptmeetsNordic

Yksi kommentti

  1. Hilla kirjoitti:

    ❤️❤️❤️❤️ ihania kuvia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *