Hae
Egypt Meets Nordic

Täällä taas, mitä meille kuuluu?

Blogin aloituksesta on kulunut aikaa jo pitkä tovi. En tainnut silloin olla vielä valmis, vaikka kipinä kirjoittamiseen oli jo syttynyt. Arjen kiireet ei jättänyt kirjoittamiselle tilaa ja ehkä kynnys kirjoittaa tekstiä blogiin saakka oli omassa päässä aivan liian suuri. Nyt täällä taas, mitä meille kuuluu? Postauksessa kerron myös keitä me olemme, miten on kesä mennyt ja millaisia suunnitelmia meillä on blogin suhteen.

täällä taas, kuvassa perhe, äiti, isä ja lapsi samassa karusellissa, toinen otettu vuonna 2018 toinen 2022

Särkänniemen Järvikaruselli vuonna 2018 ja 2022

Ketä blogin takana?

Blogin kirjoittaja on Katja, neljääkymmentä uhkaavasti lähestyvä perheenäiti, jolla usein monta rautaa tulessa. Töissä järjestön paikallisosastossa lasten, nuorten ja perheiden parissa, sekä lähihoitajana ikäihmisten parissa ja rokotuksissa. Innostuu helposti uusista asioista, haaveilee uudesta työurasta, ulkomailla asumisesta ja matkustelusta. Vahvasti mukana oman kunnan poliittisessa päätöksenteossa.

täällä taas, kuvassa Katja blogin kirjoittaja lapsi sylissä, toisessa kuvassa järvimaisema.

 

Perheen isämies on Peter, kotoisin Egyptistä, nykyisin kantaa taskussa myös Suomen passia. Ammatiltaan hän on putkiasentaja, mutta harmiksemme ei näihin töihin ole juuri työllistynyt. Asia turhauttaa meitä molempia ja onkin mietitty tähän erilaisia ratkaisuja. Tämä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että saattaisimme asua pääosin eri osoitteissa, mikä tietysti ei ole perheen kannalta hyvä ratkaisu. Peter on sosiaalinen ja iloinen kaveri, äänekkääksikin voisi häntä luonnehtia. Harrastaa aktiivisesti punttien nostelua.

täällä taas, kuvassa perheen isä Peter, toisessa seisoo ja katsoo kameraan päiv, toisessa kuvassa istuu rappusilla ja puhuu puhelimeen.

 

Meidän pienin Amelie, pippurinen ja määrätietoinen kiharapää (lue: takkutukka), neiti 4v. Kuinka hänestä on kasvanutkin jo iso tyttö. Hän rakastaa ylikaiken vauvanukkeja, joita hänelle on kertynyt melkoinen kokoelma. Tämä omatoiminen neiti ei välttämättä odottele apuja vaan tekee itse. Vauhtia riittää (niinkuin isässään) ja välillä onkin vaikea istua paikallaan ja keskittyä. Ilo ja nauru huokuu hänestä, mutta harmin tullessa se ei jää kenellekkään epäselväksi, näkyy ja kuuluu kauas.

täällä taas, kuvassa perheen kuopus, toisessa kuvassa kiikkumassa, toisessa kävelee järven edessä.

 

Vuoroviikoin minun isommat lapset asuvat meillä. Heidän toinen koti on ihan vieressä, joten nähdään paljon muutenkin. Esikoiseni lähtee syksyllä jo yläasteelle, hänen juttuja täällä blogissa ei näy, sillä äiti on tietysti ihan nolo ja äidin jutuista kannattaa pysyä kaukana. 😀 Alisa, lapsista keskimmäinen on meidän perheen luova tyyppi, maalailija ja piirtelijä. Ystävät ovat tärkeitä ja hän onkin melkein aina jossain menossa. Liikunta on iso osa Alisan elämää, paljon erilaisia harrastuksia hän on kokeillut, syksyllä hän aloittaa cheerleadig harrastuksen Cheer Stars Adorable kisajoukkueessa.

Millaista sisältöä blogiin on suunnitteilla?

Tällä hetkellä minulla on työn alla postauksia meidän reissuilta ja omaa sarjaa ”ulkomaalaisena Suomessa” idealla. Reissuista olenkin kirjoittanut meidän instagram tilillä, mutta niitä on aina mukava muistella ja kirjoitella niistä enemmänkin. Ehkä joku saa inspiraatiota näistä omiin reissusuunnitelmiin. Ulkomaalainen taas kohtaa Suomen aika eritavalla kuin me suomalaiset. Tulevaisuudessa pääsette lukemaan myös sellaista sisältöä.

Kerro kommenteissa, millaista sisältöä sinä haluaisit blogiimme.

Kirjoista, joita olen kuunnellut olisi innostavaa myös kirjoittaa. Yksi sarja on viimeistä kirjaa vaille kuunneltu, ehkäpä aloitan siitä! Lukunurkasta löydät kirja aiheisen sisällön. Nappaa sieltä 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa Nextorylle (uusille asiakkaille).

linkki Nextory sivulle, jossa alennus uusille asiakkaille 30 päivää ilmaista kuunteluaikaa lukunurkka

Miten kesä on mennyt?

No ollaan tietysti reissattu! On kesään kuulunut myös työtä ja kotona oloa. Alkukesästä Peter kävi Italiassa tapaamassa ystäviä. Olisi kyllä ollut ihana lähteä mukaan, mutta teki Peterille hyvää kun ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään ja sai rauhassa jutella ystävien kanssa, ilman kielen kääntämistä jne.

Viime viikolla palasimme kotiin meidän viikon kestäneeltä roadtrip reissulta, mutta nyt täällä taas. On Suomessa reissaaminenkin mukavaa, mutta myös aika kallista. Jo loppu keväästä ja alkukesän yritin pohtia minne reissataan. Kaikki tuntui niin kalliilta, että aika viime tippaan jäikin koko reissun buukkaaminen. Ihana loma kyllä olikin, vaikka heti alkuunsa tuli pieni ylläri eteen, siitä kerron reissun omassa blogipostauksessa. Vielä olisi pari päivää lomaa jäljellä. Heinä-elokuun vaihde meneekin Englannissa Common Ground leirillä. Tämä itselle työreissu, mutta varmasti meille kaikille ikimuistoinen kokemus. Meitä on lähdössä Suomesta yli 70 hengen porukka matkaan. Nyt onkin jo aloitettu tavaroiden kaivaminen varastosta, aika paljon tarvitsee ottaa mukaan telttaleirille.

Muuten kesä on mennyt auringosta nauttimisessa, uidessa rannalla, ulkoillessa, jäätelön syönnissä, mitä kaikkia ihania kesämuistoja. Toivottavasti vielä loppukesälle lämpöä riittää ja päästään rannalle uimaan. Englantihan on nyt jonkun käristyskupolin alla, saa nähdä sataako koko leirin ajan. 😀

Sellaista meille kuuluu, mitä sulle kuuluu? Miten sinun kesä on mennyt? Jätä kommentti tai tule kertomaan se meidän instagram tilillä.

 

Seuraa 

Instagramissa

Facebookissa

Kaupallinen yhteistyö

Vastuullisia teehetkiä – JUST T luomutee

Kaupallinen yhteistyö: Just T

Oletko kuullut JUST T teemerkistä? Nyt on mahdollista viettää vastuullisia, herkullisia teehetkiä hyvillä mielin. JUST T tarjoaa korkealaatuisen luomuteevalikoiman. Makuja löytyy monenmoista ja herkulliset pakkaukset vetävät puoleensa kaupoissa. Lopussa kerromme mitkä oli meidän lempi tee maut.

vastuullisia teehetkiä, Just T teepaketteja pöydällä lepäämässä. Vihreä tee, vanilja tee, earl grey tee, visio kirjoitettu

vastuullisia teehetkiä, Just t logo, sekä teksti every drop counts, mies istumassa päydä ääressä, kaatamassa teetä kannusta kuppiin, pöydällä kukkia maljakossa ja teepaketteja.

Vastuullisuus ostoksissa

Tänä päivänä monet ovat havahtuneet siihen, että jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa kestävään kehitykseen ja vastuuseen maailman säilyttämisestä ja parantamisesta seuraaville sukupolville. Ostetaan mm. eettisesti tuotettuja vaatteita ja suositaan kotimaista. Ruokakaupassa luomu merkintä tuotteissa, on jo kaikkien tiedossa. Ymmärretään, että se tarkoittaa ruokaa, joka on mm. tuotettu ilman kemiallisia torjunta-aineita ja keinolannoitteita, ravinteita kierrättäen ja luonnonvaroja säästäen. Merkki ei kuitenkaan takaa kaikkea sitä, mitä vastuullisuus vaatii. Lisää luomu merkistä voit lukea luomumerkki nettisivulta.

JUST T sertifikaatit

JUST T:n tuotteet ovat tuplasertifioituja, kaikki tuotteet ovat luomua, ja lisäksi kaikilla tuotteilla on joko UTZ, RFA tai Reilun kaupan sertifikaatti.

  • UTZ ja Rainforest Alliance ovat yhdistyneet ja syksyllä käyttöön tuli uusi logo. Kaupasta löytää silti vielä 2020 siirtymäaikana vanhoilla tunnuksilla merkittyjä tuotteita. Uuden Rainforest Alliancen tarkoituksena on luoda yksi maailmanlaajuinen standardi, joka mahdollistaa vastuullisemman maanviljelyn ja tuotantoketjujen rakentamisen. Organisaatio auttaa varmistamaan, että tuotteita hankitaan vastuullisesti ja viljelijöitä vastaamaan kestävän kehityksen tuotteiden kysyntään. lähde k-ruoka.fi
  • Reilu kauppa on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja tilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupassa. Tuotteesta maksetaan viljelijälle vähintään hinta, joka kattaa ympäristön ja ihmisten kannalta kestävän tuotannon. Lisäksi maksetaan Reilun kaupan lisää ja annetaan koulutusta. Pakkotyö, haitalliset kemikaalit ja lapsityövoima on kielletty. Olennaista on huomioida sekä ympäristön että viljelyyn osallistuvien ihmisten hyvinvointi. lähde k-ruoka.fi

JUST T vastuullisuus ulottuu myös teepakkauksiin, FSC sertifioidut pakkaukset kertovat vastuullisesta metsänhoidosta. Ne ovat tietysti biohajoavia ja tuotetaan uusiutuvalla energialla. Tuotteet ovat myös ilmastokompensoituja ja muovineutraaleja.

Oli sitten kyse klassisista mauista tai uusista innovaatioista – JUST T on aina tuotettu vastuullisesti.

vastuullisia teehetkiä, RFA ja reilukauppa logot, sekä teksti "Just T:n tuotteet ovat tuplasertifioituja, kaikki tuotteet ovat luomua, ja lisäksi kaikilla tuotteilla on joko UTZ, RFA tai Reilun kaupan sertifikaatti"

vastuullisia teehetkiä – meidän ajatuksia

Yhteistyössä JUST T kanssa pääsimme maistelemaan heidän eri teemakuja. Peter on meillä teen juoja, sillä vatsa ei oikein tykkää kahvista. Katjalle taas kahvi maistuu, mutta sitä ei voi juoda enää iltasella, menettämättä yöunia. Iltatee lämmittää mukavasti. Alla meidän ajatuksia eri makuvaihtoehdoista.

  • CHINA GREEN JEWEL, vihreä tee, joka tulee Yunnanista. Peter tykkäsi tästä!
  • SUNRISE BREAKFAST, Assamissa viljelty lempeä musta tee, jossa on maltaisia vivahteita. Peter sanoi tämän maun olevan ”perus egyptiläistä teetä”.
  • DYNAMIC DAY, matchalla,greipilla ja acailla maustettu vihreä tee. Molempien lemppari, ihan paras! Maistuu lämpimänä ja jääteenä.
  • CHEEK TO CHEEK VANILLA, vaniljalla maustettu rooibos-tee, Katjan lemppari. ”Vanilja on aina varma valinta!”
  • CAPTAIN EARL GREY, bergamotilla maustettu musta tee. Peter kertoi tämän muistuttavan häntä yhdestä lapsuuden kiusaaja pojasta, joka varasti hänen eväsleivät koulussa. Tällä pojalla oli ollut kuulema saman hajuista parfyymia, miltä tee maistuu. Ei mennyt hänellä jatkoon.

Olisiko näistä joku sinun makuun? Ja tykkäätkö juoda teen mielummin kylmänä vai jäiden kanssa?

Tuotteet ovat saatavilla K-kaupoista.

vastuullisia teehetkiä, Just t teepaketteja pöydän etualalla, aurinko paistaa, pöydällä myös hopeinen teekannu ja kaunis kahvikuppi asettimella, kukkamaljakko taustalla, teksti "Without healthy water,  high-quality tea is worthless" -JUST T

SEURAA MEITÄ

Instagram: @egyptmeetsnordic ja @yodatinydog

Facebookissa: EgyptmeetsNordic

Vastuullisuuteen liittyy myös aikaisemmin kirjoittamani, käy lukemassa Lopetin shampoon käytön – mitä tapahtui?